Sivu 1/1

Tampereelta MP-19 messuille ja takaisin junalla.

Lähetetty: 24 Marras 2018 21:44
Kirjoittaja Petri
Tulemme Tampereen suunnalta MP-19 messuille jo vanhaksi ja hyväksi todetulla kaavalla, aamulla liikkeelle ja yöksi kotiin.

Lähtö ja tulopäivä 2.2.2019
Lähtö Tampereelta, edellisvuosista poiketen lähdemme myöhemmällä ajalla, paluu perinteisellä ajalla.
Lähtö Tampereelta Pendolino 94 11:07 Pasilassa 12:48
Paluu Pasilasta InterCity 187 22:10 Tampereella 23:52

Ostan yhteisjunaliput kaikilta Tampereelta lähteneille (laskutan erikseen osallistujilta)
Osallistumisen deadline päivä on 23.12.2018 (se on tiukka aika koska lähden uudestavuodesta 2 viikoksi etelään)

Tällä hetkellä (24.11.18) junaliput maksaa meno/paluulta yhteensä 17,80€. Hinta voi nousta myöhäisemmässä ajankohdassa 23.12.2018

Huomioitavaa.
Osallistumme myös messuruokailuun josta siirrymme hyvissä ajoin Pasilan rautatieasemalle taxilla.
Meno ja tulomatkalla on ravintolavaunu käytössä, ennen vain tulomatkalla oli tarjoilukärry joka aiheutti erinäisiä hauskuuksia aikoinaan.
Meno ja tulo matkalla juna pysähtyy Toijalassa ja Hämeenlinnassa, joten sieltä matkaa suunnittelijoille miettimisen aihetta samaan matkaan aikoville.
Matkan varrelta tulevat ja palaavat niin ilmoittautuminen myös tähän viestiketjuun, niin tiedän suunnitella asioita.
Matkan varrelta tulevat hoitavat omat junalippunsa.

Ilmoittautumiset:
Kerhon sivu.
FB YccF sivu.
0400677285
petri.matalalampi{B}gmail.com

Petri

Re: Tampereelta MP-19 messuille ja takaisin junalla.

Lähetetty: 18 Joulu 2018 22:08
Kirjoittaja Petri
Nyt Hop Hop ilmoittautumaan messuille taatusti hyvässä ja hauskassa seurassa
Junalippujen ostoa on siirretty vuoden loppuun.
MUTTA tämän kaiken lisäksi ostan jo nyt ilmoittautuneille ja huomenna ilmoittaututuville netistä sisäänpääsyliput valmiiksi 10€ (veloitetaan myöhemmin) lippujen viimmeinen ostopäivä on 19.12.2018
Eikä tässä vielä kaikki, saat sen 10€ lipun minulta 9.95€ euron hintaan.

Re: Tampereelta MP-19 messuille ja takaisin junalla.

Lähetetty: 27 Joulu 2018 18:31
Kirjoittaja Petri
Viimme hetken tietoa.
Nyt meitä on viisi matkalaista.
Ostan junaliput 28.12 klo 19:00 jos haluat mukaan , niin ilmoittaudu.