Bensiinihana Virago 750

Käynnistys, bensansyöttö, vilkut, valot, akku...
Täältä löytyy apua, jos mp on ihan pimee tai hyytyy kesken ajon.
Tommy
Viestit: 2
Liittynyt: 30 Heinä 2013 18:06

Bensiinihana Virago 750

Viesti Kirjoittaja Tommy »

Hankin muutama viikko sitten Yamaha Virago 750 pyörän vuosimallia 1995. Olen jäänyt tähän mennessä kaksi kertaa tielle bensiinin loppumisen vuoksi. Ensimmäisellä kerralla känsin polttoainehanan asennosta ON asentoon RES, mutta hieman heikossa kunnossa ollut akku hyytyi ennen mootorin käynnistymistä. Akku ladattiin ja bensaa tankkiin, niin meno jatkui.

Edellinen omistaja oli hieman epävarma bensahanan käytön opastuksessa, joten hän ilmeisesti tankkaili varman päälle. Ajoin pari kymmentä kilometriä polttoainehanan asennolla RES varmistaakseni, että varatankista tulee bensiiniä. Arvelin, että varatankin bensiinikanavaan olisi mahdollisesti päässyt sakkaa, joka olisi aiheuttanut ensimmäisen teille jäämisen. Väärässä olin.

Eilen bensiini loppui hanan ollessa asennossa ON. Käänsin hanan asentoon RES, mutta moottori ei käynnistynyt. Tankkasin bensaa tankkiin (12,8 l) ja matka jatkui.

Kertoisiko joku mistä on kysymys?

(Polttoaineen varoitusvalo ei syttynyt. Toimii testattaessa.)

Kiitos jo etukäteen.

Diplomin saa, jos vielä kertoo mitä tarkoittaa hanassa oleva PRI.

juilhy
Viestit: 103
Liittynyt: 27 Heinä 2011 22:39
Moottoripyörä: Honda XL650V Transalp

Re: Bensiinihana Virago 750

Viesti Kirjoittaja juilhy »

Ainkin noissa hanoissa mitä olen aukaissut (Virago 535 ja DS650) varatankki on tehty siten että reijillä on vain erinmittaiset putken pätkät tankista (Varatankki lyhyempi putki). Ja molemmissa tapauksissa putken olivat pois paikoiltaan, joten tankki tuli aina tyhjäksi asti riippumatta hanan asennosta. Ja todennäköisesti tässäkin tapauksessa ne putken on irrallaan siellä tankin pohjalla.

Avatar
bugbear
Viestit: 276
Liittynyt: 08 Touko 2009 19:42
Oikea nimi: Mika Tirkkonen

Re: Bensiinihana Virago 750

Viesti Kirjoittaja bugbear »

Tommy kirjoitti: Diplomin saa, jos vielä kertoo mitä tarkoittaa hanassa oleva PRI.
Käsittääkseni PRI asennossa saa bensan valumaan kaasareihin ilman moottorin käynnistämistä
Ensimmäinen hullun merkki jos luulee itseään viisaaksi.

Avatar
akkipaa
Viestit: 166
Liittynyt: 23 Huhti 2009 14:32
Moottoripyörä: Yamaha XVS 650 Drag Star Classic

Re: Bensiinihana Virago 750

Viesti Kirjoittaja akkipaa »

Jep, mullakin DS650 teki samat, ajelin ilman varatankkia, eli pidempi putki oli irti. Lyhyempää ei DS:ssa ole, se ottaa siitä varatankin siitä "pohjalta". Tuosta löytyy virren kuva:
http://www.boats.net/parts/search/Yamah ... parts.html

Avatar
Pikkuhannu
Viestit: 45
Liittynyt: 04 Touko 2013 00:44
Moottoripyörä: Kawasaki GPx 750 R -87

Re: Bensiinihana Virago 750

Viesti Kirjoittaja Pikkuhannu »

Jos sattuu ON-asennolla bensa loppumaan, kannattaa kääntää PRI-asentoon jo vauhdissa, ainakin käynnistettäessä, silloin saa bensaa koko ajan, sitten vaan RESsulle ja tankkaamaan piakkoin.

Pyörässä siis alipainehana, jolloin bensaa tulee vain käynnissä ollessa, paitsi PRI-asennolla koko ajan, eli tätä käytetään vain käynnistysvaiheessa jos sattuu loppumaan ajaessa aine tankista tai keväällä kun pyörä on seissyt kaasari(t) tyhjennettynä talven. Säästää akkua ja hermoa. :mrgreen:

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Sähkölaitteet, sytytysjärjestelmä ja bensansyöttö”