XV535, ajonautintoa sekä kurjuuden maksimointia

[Aleksanteri]

Ensimmäinen postaus tälle foorumille

Vuosia tuli harkittua vakavasti josko kannattaisi jättää apupyöriä vähemmäksi ja ryhtyä liikkumaan mopolla. Eräänä kevättalven yönä tuli pongattua Juuri Se Pyörä. Pikkuruinen XV535, kolaroituna Suomeen aikoinaan rahdattu, omistajaa vaihtanut lähes joka kesä. Punaista, mustaa ja kromia just sopivassa määrin. Joku edellinen oli rakennellut pyörästä suorastaan kauniin, tai ainakin allekirjoittaneen silmää se hiveli oikealla tavalla. Ostin pyörän, vaikkei edes korttia ollut. Sopivan matalana vekottimena se mahtui lestabussin takakonttiin niin sen pystyi keskellä talvea siirtämään omaan kotitalliin.

Ensimmäiset kesät alkoivat aikaisin ja päättyivät myöhään, kilometrejä tuli kerättyä lähinnä lähiseudulla. Varovasti piti ajella kun edellisen kerran kaksipyöräisen selässä tuli vietettyä aikaa teininä ja siitä on aikaa parin elinkautisen verran. Naapurimaakunnissa uskaltauduin vierailemaan jonkin ajan jälkeen kun alkoi ajaminen sujumaan. Sitten piti ryhtyä remontinkorjuuseen, edelliset omistajat olivat kädenjälkiään jättänyt ympäri pyörää ja niitä on tullut rassailtua useaan otteeseen vähän paremmaksi.

Takavalo oli pimeänä, sen kertoi Fallesmanni. Enhän minä sitä huomannut ajaessa kun se osoittaa taaksepäin. Jarruvalo paloi jatkuvasti kun anturi oli rikki. Etutuikku oli karmea viritelmä jonka parkkivalo loisti yksinäisenä hehkuna johtojen varassa. Pari yritystä meni kunnes löytyi sopivan näköinen lamppu tilannetta korjaamaan, kiinalainen ledihirvityskin piti testata ja todeta paskaksi. Vilkkuihin ropisi kiviä ja lasit rikkoutuivat, ne piti vaihtaa. Pari yritystä meni niissäkin, opin vetämään kaapelit ihan nätin näköisesti. Aitoja Abikoliittimiä on tullut vaihdettua halvimpien kiinaliittimien tilalle kun syöpyvät hajalle, irtoavat muuten vain tai lahoavat kun tuijottaa liian kauan. Käytin vasemman tissiposken auki, ihmettelin johdoista kasattua harakanpesää hetken ja ruuvasin posken takaisin paikalleen. On siellä pari kertaa käyty, lähinnä liittimiä vaihtamassa. Sähkö on sellaista johon ei pidä liikaa koskea, menee vielä päivä pilalle.

Sähköä oli välillä liikaakin. Jännitteentasaaja oli jo ostohetkellä hajalla, tai ainakin vetelemässä viimeisiään. Lamppuja räpsähteli hajalle eikä pyörä kulkenut. Kyllähän senkin asian selvittämiseen aikaa tuhraantui, siitäkin selvittiin lopulta ja ajo jatkui.

Meteliä on ja liekkiä sekä nokea puskee pakoputkesta. Putkesta on äänenvaimennus poistettu joten imuvuotoinen pyörä soittelee kaasusta irtipäästäessä komean serenadin niin että kuulovikainen anoppikin tiesi milloin olin tulossa kylässä käymään. Imuvuodot ja surkealaatuiset kiinalaiset Mikunin tuplakaasarin varaosat ovatkin vainonneet pyörän toimintaa usean kesän ajan. Kerran vuoteen imukaulat on täytynyt vaihtaa uusiin kun alkavat halkeilla, kaasarin kalvot venyvät miten sattuu eivätkä neulatkaan meinaa pysyä aloillaan. Vakionopeussäädin löytyy itsestään kun kaasukahva ei pintakaasulta palaudu.

Pyörästä on ylimääräisiä mukavuustekijöitä hävitetty. Lokasuojat ovat lähinnä olemassa kauniina ajatuksena, niskapaskaa tulee jos mutapaikasta ajaa. Eturengas sylkee kaiken kadulta suoraan suuhun. Harrikan penkki on miellyttävä, toisaalta clip-on stonga sekä siirtosarjalla mahdollisimman eteenviedyt jalkatapit pitävät huolen siitä, että jokikinen monttu tuntuu akuutilta välilevynpullistumalta.


Ihan hyvä se on.

punanen.jpg (2.08 MiB) Katsottu 1747 kertaa

[Juice]

Moro, olipa hauska kirjoitus. Ja hyvä se on, jos itte tykkää.

[vesalama]

Tervehdys!

Hyvän näköne tuo peli, ajomukavuushan on aina makuasia, ehkä.
Sulla tuntuu olevan tuo sana hyvin hallusa, niin kirjoittele ihmeessä Sissybariin juttuja!

Onko tuossa yksi vain kaasari? Maniflow?

Vesa

[Aleksanteri]

Muumion kosto eli päättymätön kaasariremontti

Kolmena keväänä ropasin Mikunit irti ja jokikinen kerta oli jotain hämminkiä. Joko Tourmaxin tarvikeimukaulat olivat joko haljenneet tai synkronointinipat irtoilivat. Jos imukaulat olivat ehjät niin kaasarin kalvot olivat venyneet käyttökelvottomiksi, taaemman pytyn kaasarissa ei neulaa meinannut saada millään istumaan aloilleen. Perusteellisesti tuli jokikinen kerta putsattua kaasarit kaasarinputsausliemen sekä ultraäänipesurin avulla, ainakaan mitään sontaa ei koskaan kaasareihin jäänyt.

Hauska yksityiskohta aikaisemmin minulle tuntemattomista japsipyöristä; en ollut edes tiennyt, että on olemassa itselleni tutulla Philips-ristipäällä myös paha kaksoisveli, JIS-ruuvikanta. Ei niitä meisseleitä ainakaan Motonetissä jaella, joten tavan meisselillä epäilyttävän melto ruuvinkanta joka kerta pyöreäksi ja sen jälkeen pääseekin porailemaan ruuvit irti ja korvaamaan alkuperäisosat kuusiokoloruuveilla. Onneksi sentään kierteet ovat länkkäristandardia, ja rikkinäiset kierteet saa korjattua helicoileilla. Tämä on toistuva teema pitkin pyörän rakentelua.

Remontin jälkeen kaasarit toimivat kuukauden- kaksi ennen kuin ongelmat eli pauke ja kiinnihirttävä kaasu palasivat ja en ajokauden aikana vaivautunut uudelleen pyörää fiksailemaan kun kerta käynnistyi ja kulki. Viivan alle tuli laitettua kustannuksia ja totesin tämän touhun olevan ihan liian kallista. Ratkaisuja näin kaksi: joko vien pyörän ammattilaiselle korjattavaksi tai teen asialle jotain. Päädyin tietysti jälkimmäiseen..

Panin merkille, että kovin on runsaasti videoita paikallaan istuvista muutossarjalla varustetuista pikku-Viragoista mutta harva niillä näyttäisi ajelevan. Thaimaassa näytti olevan harrastajia jotka ajavat 400-kuutioisilla yhdellä kaasarilla, näyttäisi toimivan. Vertailin kolmea eri valmistajaa ja juttelin yhden tutun motoristin kanssa, joka oli omaan XV920:een asentanut Thaimaalaisen imukaulan johon asennetaan yksi kaasutin, tämä motoristi totesi kyseisten tuotteiden olevan varsin paskasti kasaan tinattuja. Uudesta maailmasta löytyi lupaava nyrkkipaja joka tekee imukaulansa jonkinlaisesta kuttaperkasta, mukaan oli tarjota dynolappua sekä väitettyjä virtausmittauksia jonka mukaan kyseinen tuote on Kaikista Paras. Ei vaan, peijakas, vastannut yhteydenottoihin. Päädyin tilaamaan Liettualaiselta firmalta imusarjan, kiinalaisen 34mm Keihinin kopiokaasarin sekä korkeavirtaustötterön kyseiseen kaasariin. Erityisesti kiehtoi kyseisen kauppiaan maanläheinen tapa suhtautua negatiiviseen palautteeseen haukkumalla asiakas pataluhaksi jos hänen tuotteensa ei miellyttänyt. Eikä ollut kallis!

Juhannuksenvietto meni pyörän kanssa askarrellessa. Ensimmäinen imusarjan asennusyritys meni tietysti pitkin reisiä, mutta jo toisella kerralla imusarja istui fiksusti paikalleen eikä enää vuotanut. Tähän asennukseen seurasin tarkasti edellämainitun jenkkifirman asennusohjeita kun Liettuan pojilta ei tullut kuin osia pahvilaatikossa ja hyvin ylimalkaiset neuvot homman loppuunsaattamiseen. Rakentelin uuden kaasuvaijerin tarvikeosista kun alkuperäinen ei paikalleen istunutkaan, olisi tietysti helpommalla päässyt jos dremeliä olisi näyttänyt vaijerinipalle. Tämän opin myöhemmin. Pari asennusyritystä ja heti startin jälkeen pyörä kiljui kun viitapiru ja oli ihan tolkuttoman laihalla. Muutaman tunnin ruuvailun jälkeen sain pyörän tolkuttoman rikkaalle niin uskalsi edes yrittää ajamista.

Heti juhannuksen jälkeen tulikin testattua pyörän toimintaa 1500km moottorimarssilla Ruotsiin ja takaisin
Säitä kun muistelee niin märkää oli. Luulajaan oli tarkoitus mennä pitämään sadetta mutta kyseisen rankahkon sateen vuoksi ei löydetty Luulajaan vievää tietä joten pysähdys pidettiinkin vasta Piitimessä. Bensan kulutus yllätti; noin 9 litraa sataselle. Vastauksen ihmettelyyni antoi takanani ajanut kaveri joka sanoi käyttäneensä edessään välähteleviä pyöräni pakoputkesta tulevia liekkejä merkkinä ajettavasta reitistä, muuten kun ei päällelentävän veden vuoksi meinannut edes tietä nähdä. Pienen tienposkessa tehdyn remontinkorjuun jälkeen sain kaksi litraa pois kulutuksesta, on se silti turhan runsaasti.

Persdynon perusteella mopon menohalut kasvoivat, joten siinä mielessä tämä ei ollut paska remontti. Lisäksi nyt ei tarvitse tapella enää sen Mikunin kanssa. Siinä mielessä homma oli turha koska joudun käyttämään molemmat vaihtoehtoni ja jokatapauksessa käyttämään pyörää ammattilaisen luona säädettävänä kun omat kykyni ja taitoni - tai pikemminkin kyseessä on motivaation puute - eivät riitä suutinralliin. Tässä vaiheessa kesää haluan vain ajella enkä tehdä remontinkorjuuta. Tulppia saa vaihtaa siinä vaiheessa kun pyörä ei suostu enää käynnistymään liian pahasti karstoittuneiden kynttilöiden vuoksi. Tästä varoittelivat kaikki yhdelle kaasarille pyöränsä muokanneet motoristit, joten se ei ole yllätys, tulppia saa käyttää irti ja tutkia, onko seosta liikaa vai liian vähän. Alkuperäisosissa on omat puolensa. En siltikään taida vaihtaa niitä takaisin.

normalkatastrof.jpg (1.37 MiB) Katsottu 1574 kertaa

[Aleksanteri]

Mikä avuksi, kun omat kyvyt eivät riitä? Yksi vaihtoehto on opetella kunnes osaa, toinen vaihtoehto on heittää ongelmaa rahalla ja katsoa onnistuisiko sillä. En osaa vaikka opettelin, joten kärräsin mopon pajalle. Puolen päivän verran tuli laskua ja pyörä toimii ammattilaisen käsittelyn jälkeen Erinomaisesti. Huoltoukko katsoi kiinalaisen Keihin-kopion läpi, huolsi jumittavan luistin ja porasi suuttimen sopivankokoiseksi. Kysyin, minkäkokoinen suutin kaasarissa on ja vastaukseksi tuli "älä siitä huoli" Ehkä on parempi, etten edes katso sinne.

Vastaisuudessa en välttämättä ostaisi keskinkertaisen tai huonon laatuista tarvikekaasaria vaan ostaisin vastaavan vähän paremmalta valmistajalta tai virittäjältä. Pyörä ei enää syö tulppia ja sain tyhjäkäynnin takaisin. Hyvin toimii! Dynolappu kertoi pyörän hävittäneen kaksi hevosvoimaa myyntihetkestä eli vuodesta 1990.

Toinen asia, mikä moottoripyöräilyssä on aina kiinnostanut, on vanhojen mopostelijoiden ajotarinat. Kuinka vanhoista sotapyöristä revittiin kaikki ylimääräinen pois ja rakenneltiin pyörät omannäköisiksi, joidenkin trendien aiheuttavan kivan ulkonäön lisäksi isoja käytännöllisiä ongelmia. Yksi näistä ovat ns. Jockey shifter sekä suicide clutch. Itsarikytkin ja ratsukkovaihteet kiinnostivat konseptina. Erityisesti tarina, jossa ylämäkeen valoihin pysähtynyttä piti jeesailla ajamalla pyörä kiinni edelläolijaan, kun etummaisella ei ollut mitään mahdollisuutta lähteissä pitää pyörää paikallaan, vasemman jalan ollessa kytkimellä ja oikean jalan ollessa maassa pois jarrulta, etenkin kun tapana oli poistaa stongasta etujarru sekä kytkinkahva "puhdasta" ohjaustankoa tavoitellessa.

Joten tuumasta toimeen ja ratsukkovaihteita (oma suomennos) rakentamaan. Koska rahaa ja tarvittavia työkaluja ei ole, piti keksiä ruma ja huono vaihtoehto. Pelastuksen toi tarvikemallina myytävä mönkijän vaihdekeppi joka istuikin suoraan paikalleen. Hitusen lämpöä ja taivuttelua niin vaihdekeppi istuu nätisti vasemmalla lonkalla. Kytkimen toteutin yhtä halvalla, pari vaijeria edestakaisin ja jäykkä jousi palauttamaan jalkavaihdetta takaisin asentoonsa. Ei ole yhtä elegantti ratkaisu kuin työntötangolla toteuttava. Ainakin on helppo purkaa tarvittaessa.

Entä se käytettävyys? Ihan paska. Käsikytkimen siirto jalalle johtaa täysin sataprosenttisen tunnottomaan jalkakytkimeen, joka ottaa heti kiinni ja koko liikeradan loppuun saakka kytkin on auki, jalkaa nostaessa kytkin vain jossain vaiheessa päästää irti ja pyörä lähtee liikkeelle. Onnistuin keulimaan. En voi suositella Viragolla. Moottoritiellä kiihdyttäessä viritelmä on villi, vaikka tehoja ei nyt ihan hirveästi ole niin kiihdyttäminen yhdellä kädellä pienestä stongasta kiinnipitäen on sopivan kuumottava kokemus. Valoristeys on nykyään suurin viholliseni, joutuu tosissaan keskittymään liikkeellelähtöön. Tärkeintä että näyttää hyvältä.